Vartoomista, korpeentumista, rämpimistä - palvelutalossa asuvien kokemuksia yksinäisyydestä

Tutkimuksen tarkoituksena oli ruotia palvelutalossa asuvien iakkaiden ihmisten yksinaisyytta: miten itse yksinaisyys koetaan ja ilmaistaan seka miten se kontekstualisoituu ajallisesti ja paikallisesti. Aineisto kerattiin paljolti etnografisen tutkimuksen antaman mallin mukaisesti yksilo- ja ryhmahaastatteluin seka havainnoimalla. Analysointi tapahtui abduktiivista paattelya hyodyntaen seka Grounded Theorylle tyypillista kategorisointia soveltaen. Asukkaat kuvasivat yksinaisyyden kokemuksiaan vaihtelevasti ja rikkaasti. Yksinaisyys osoittautui hyvin yksilolliseksi, mutta samalla aikaan ja paikkaan sidoksissa olevaksi kokemukseksi. Palvelutaloymparistolle tyypillinen elamanrytmi ja toimintakaytanteet heijastuivat kokemuksiin. Yksinaisten aika oli jokseenkin tapahtumakoyhaa, jonkin odottamista. Yksinaisyys oli sidoksissa vuorokaudenaikaan, viikonpaiviin ja vuodenaikoihin. Yksinaisyys kumpusi siita, etta palvelutaloasuntoa ei pidetty omana kotina, ei valttamatta edes kodinomaisena. Siella jouduttiin viettamaan pitkia aikoja yksin eika ulos paasty niin usein kuin olisi haluttu. Vuorovaikutus talon toisten asukkaiden kanssa oli toivottua vahaisempaa, ja osa asukkaista koki itsensakin nakymattomaksi. Aikaan ja paikkaan sidotut yksinaisyyskokemukset ovat tarkeita signaaleja, jotka tulisi ottaa huomioon palvelutaloasumisen viihtyvyytta ja toimintaa suunniteltaessa. Yksinaisyyden ennaltaehkaisy ja interventiot ovat olennaisia.